Pokrova

Neitsyt Marian suojeluksen muistojuhla,sitä sana Pokrova tarkoittaa. Vietetään Konstanttinopolin pelastumisen muistoksi. Saraseenit piirittivät kaupunkia 900-luvulla ja kansa kerääntyi kirkkoon rukoilemaan. Siellä Pyhä Neitsyt ilmestyi heille ja levitti viittansa kirkkokansan ylle.

Piiritys päättyi,pakanat poistuivat ja kaupunki pelastui. Tämän muistoksi vietetään Jumalansynnyttäjän suojeluksen muistojuhlaa 1.10. tänäänkin. Olin liturgiassa Pyhän Nikolauksen katedraalissa,piispa Arseni toimitti palveluksen. Ortodoksinen Jumalanpalvelus on muutoinkin kaunis,harras ja värikäs, suurempina kirkkopyhinä,kuten nyt vielä tavallista juhlavampi.

Vähän oli väkeä,mutta klo 9 arkiaamuna ei kovin moni edes pääsisikään kirkkoon, vaikka tahtoisikin. Vielä en päässyt ehtoolliselle,silti kukaan ei katsonut oudosti,varmaan arvasivat mistä on kiinni. Ulkopuoliseksi en itseäni tuntenut,varsinkin kun palveluksessa luettiin rukous opetettavina olevien puolesta,siis minunkin puolestani rukoiltiin!

Alussa ollaan.

Ensimmäinen kerta takana. Isä Timo osoittutui välittömäksi ja helposti lähestyttäväksi kansanmieheksi. Yksityishenkilönä varmaankin mukava tarinaniskijä. Osaa tuoda sanottavansa julki juohevasti,ymmärrettävällä tavalla ja vastaa kysymyksiin eikä pyörittele sanojaan.

Meitä on kaikkiaan viisi kerholaista,kolme tosin ovat jo kirkon jäseniä,mutta eipä tuo haitanne. Ilta oli sellaista leppoisen tuntuista tutustelua,kirkkosalikin oli tuttu joten mitään vieraskoreuttakaan en tuntenut. Seuraava kerta on 8.10. Torstai-ilta klo 18,seurakuntasali on paikka. Ortodoksisen kirkon historia on aiheena,vähän ennakkotietoa täytyy kaivaa,mutta en ala apuopettajaksi (kuten kansalaisopiston historiakurssilla joskus luiskahti). Hiljentymistä ja nöyryyttä niitä minun on syytä opetella,täytyy muistaa olevansa oppimassa,opetettavana eikä kertomassa omiaan.

Enää minua ei ujostuta tahi epäilytä,olen oikean tien alkupäässä.

Opetettava

Katekumeeni (opetettava) ,mikäkö se on? Henkilö joka käy opetettavana saadakseen tietoa Ortodoksisesta kirkosta -uskosta. Useimmiten myös tullakseen kirkon jäseneksi. Näin minullakin on tarkoitus ja tahto.

Siispä menen 24.9.2009 alkavaan katekumeenikerhoon. Kokoonnumme Pyhän Nikolauksen katedraalissa klo 18 ensi Torstaina,tutustumaan kirkkoon ja toisiimme Isä Timon (Hirvonen) opastuksella.

Olenhan minä tätä pähkäillyt vuosikausia puoleen jos toiseenkin saamatta päätöstä,ja sitten vitkuttanut toteuttamista. Koko ajan on ollut kuitenkin tunne,että minun on näin tehtävä. Olen löytänyt jotain sellaista jota ei ole luterilaisessa kirkossa. Valoa,iloa,pyhyyttä sellaista pyhän läsnäoloa joka on nyt tässä,lähellä minua. En ole "valaistunut" enkä tullut sen paremmaksi ihmiseksi. Jotakin on kuitenkin tullut mitä,sitä menen etsimään,rukoillut ainakin olen enemmän kuin kymmeneen vuoteen,ainakin yrittänyt rukoilla ja uskon ja tunnen tulleeni kuulluksi,ainakin se on auttanut jaksamaan.

Hontelontuntuinen on olo,miten minut otetaan vastaan,kasvanko oikeasti uskon kautta ortodoksiksi,että tulen hyväksytyksi Pyhänkirkon jäseneksi. Maltanko minä joka olen aina "oikeassa" asettautua oppimaan? Nöyryyttä ainakin on opeteltava ihan joka päivä,mutta niin ettei luiskahda tekopyhyyden puolelle.

Paljon ihan käytännön asioitakin on joita en tiedä tai ymmärrä,siksipä tämä onkin tarpeen.

Ihan ummesta ei kuitenkaan tarvitse lähteä,palveluksissa olen käynyt,ja lueskellut niitä kolmea kirjaa jotka minulla ortodoksisuudesta on. Kirkon nettisivusto on mainio tietolähde,samoin vapaaehtoisten seurakunta-aktiivien ylläpitämä ortodoksi.net sivusto. Monta mielenkiintoista rupeamaa olen niiden parissa viettänyt.

Monituisia asioita pyörii mielessä,kunpa olisi siunausta päästä sopuun itsensä ja Jumalan kansa.

Karpaloita

Eihän niitä ihan vielä ole karpaloita, paitsi meillä karpaloryhmässä. Ihan mukava porukka oli taas paikalla. Olin sekä isäntänä,että emäntänä Mervillä oli este ja sain tuurata. Olinkin ainoa mies seitsemän naisen joukossa. Tietysti pärjäsin,kuten aina naisten kanssa,nehän on aivan ihkuja!

Uusi sydänhoitaja, Pirjo Kylmäoja oli mukana tutustumis käynnillä. Ystävällinen ja empaattinen ihminen. Samat tutut naamat ja jutut enimmäkseen,silti aina on kiva tavata ja halata. Sama kohtalokin kaikilla joka yhdistää,tekee tutuksi,huomaa olevansa eiyksin vaan yhdessä, osa yhteisöä jossa on paljon muita. Näkee ja kuulee,että hengissä ollaan ja pärjätään.

Toivottomuuden tunne on jäänyt kokonaan pois,eihän sitä ole näissä tapaamisissa ollutkaan. Pikemminkin on avautunut uusia näkymiä elämään,on oppinut arvostamaan pieniä arkisia asioita. Sellaisia jotka aiemmin tuntuivat itsestään selviltä,sairaus on opettanut paljon. Silti olisi se saanut jäädä tulematta,oppi on kovin karulla tavalla saatua. Nykyisin osaa olla kiitollinen siitä,että on saanut herätä ja pääsee omin avuin sängystä ylös,tekemään omia arkiaskareita.

Pilvipoutainen sää tuolla ulkona,aurinkokin sinnittelee pilvien takaa. Aivan samoin kuin ihmisen elämässä,Aurinko paistaa joskus kuin verhojen takaa. Paistaa kumminkin,silloinkin kun ei näy, täytyy vain luottaa sen paistavan. Poutaa seuraa sade ja sadetta seuraa pouta,molempia luomakunta tarvitsee,samoin ihminen valon ja varjon vaihtelua. Auringon ilmestyessä taivaalle elämä taas hymyilee!

yli vai ali?

Enimmäkseen yli,tätä minun kannanottoni yleensä ovat. Edellälausumani mielipide xxxxxxxx on sekin laitettava ylilyöntien listalle. Alko-ongelma hänellä tosin on kuten xxxxxxxxxxx,en kuitenkaan tunne miestä tarpeeksi sanoakseni mikä on miehiään. Täyttääkö miehenmitat muussakin kuin juomisessa.
Syys tekee tuloaan, koivunlehdet alkavat kellastua. Mukavaa aikaa syksykin on,maa antaa satonsa,marjat,perunat,pavut ja punajuuret menestyivät hyvin. Mieleltäni olen edelleen maamies ainakin yhtä paljon,kuin Iivolassa asuessani. Aika kultaa muistoja silti kaipaan nyt niitä aikoja. Paluutahan ei ole,mutta mielikuvitusta ei voi kahlita,varsinkaan minulla. Sen avulla olen tähänkin saakka elänyt,täyttä elämää se on ollut. Aika ja paikka ovat olleet milloin missäkin,aivan omassa atmosfäärissään. Sieltä olen ammentanut sen voiman ,minkä varassa olen selviytynyt. Tavallaan se on pakoa todellisuudesta,siitä joka niin kovin kourin on minua monesti runnellut. Kovin pahana en sitä osaa pitää,voi sitä kyllä vastuun pakoiluksikin sanoa. Omaa elämääni olen elänyt ja arkiset välttämättömyydet hoitanut,jopa enempikin silloin kun olen kiinnostunut jostakin asiasta. Miksikä olisi pitänyt tehdä jotakin vain siksi,että "muutkin" niin tekevät? Keitä ne ovat ne "muut" jotka orjuuttavat lähimmäisiään omilla kahleillaan? En tunne velvollisuutta elää ja olla ulkopuolisten sääntöjen noudattaja.
Tottahan toki inhimillisyyttä ja hyviä tapoja on kunnioitettava, mutta jokaisella on kuitenkin henkilökohtainen vastuu tekemisistään. Ei voi vedota muihin. Mitähän minä nyt ajan takaa,jotakin muljahtelee nyt lelukopassa. Täytynee palata asiaan sitten kun se suostuu tulemaan ulos.

Tyrä

Ruma sana,valitettavan ajankohtainen. Rumuus piileekin juuri siinä,mainittu ilmiö on henkilöitynyt omaan nivuseen. Diagnoosi tosin on oma. Mikä muukaan se voi olla? Samanlainen oli isälläni 50-luvulla,olisi voinut jättää minut väliin. Pieni pullistuma joka osaa olla pirullisen oikukas,ja myös kivulias. Vituttaa, kaksi iltaa se on ollut tanssilattialla mukana. Kerrassaan kelvoton humppakaveri. Ei voi oikein kunnolla revitellä,ei vielä tunnu otetaanpa vähän rivakammin on tosi hyvä meno nyt. Tulipunaruusut kukkeimmillaan ja sillon vihlasee,loppuilta menee hiihtelyksi,välillä on istuttava.
Aamulla kun herää sitä ei näy ei tunnu,liikkeelle lähtö herättää sen oitis. Päivän mittaan se kasvaa ja kukoistaa,tietysti vihloo siinä sivussa. Ihmeellistä tuuria minulla,kun yhden vaivan saa kotoutettua ja oppii elämään sen kanssa niin kohta jo toisen pukkaa. Silti on jotensakin lokoisa olo,kesä on ollut hyvä ja onhan tuota vielä jäljellä. Kevään kylvöt,kesän haraukset,kitkemiset ja kastelut alkavat antaa satoa.Pala omaa maata jota saa viljelläisiltä perittyä,sen suurempaa onnea ei ole olemassa maan päällä. Siitäolen saanut nauttia,siitä ole kiitollinen. Henkeni ja sydän vereni sen puolesta olen valmis antamaan,jos sitä lunnaaksi vaaditaan ja sillä voin sen entistä ehompana jälkeeni jättää.

Hikeä pukkaa.

Mahtuu kesään myös hikeä,määrättömästi . Vattupöheikössössä sen huomaa,tuulenvirettäkään ei käy yhdeksään tuntiin. Mitäpä olikaan sangon pohjalla? Niin juuri,sangon pohjalla,oli epämääräisen näköinen läjä rupisia homepalleroita joitten seassa ja päällä kiemurteli elävä matto vattumatoja.
Joutuu pohtimaan elämän tarkoitusta ja raadannan mielekkyyttä (mielettömyyttä) moisen urakan tehtyään. Muutamaan pakasterasiaan mahtui ylipitkän työpäivän tulos,ne marjat olisi ostanut torilta 4-5;lä kympillä. Vastaavn pituisesta työrupeamasta olisi tuntiraha 150 euron pintaan,yli satanen puhtaana.
Kaikkea ei voi rahassa mitata,eikä ole tarkoitettukaan pienenihmisen ymmärrettäväksi. Kaikinpuolin mukava päivä sekin oli,nyt kun marjat on pakastimessa. Olokin korjaantunee ajastaan,nykytuntemus on aika hakatun oloinen.

Kerran kesässä.

Kesä on tapahtumien aikaa. Festareita ja kyläjuhlia piisaa niin ettei luvussa pysy. Ennen Juhannusta alkaa lehdissä olla mainoksia ja tahti tihenee lomakauden alkaessa .Heinäkuussa tapahtumia on joka viikolle useita. Aivankuin olisi joku mania vallalla, joka kylällä ja pitäjässä näyttää olevan pakko järjestää omat kissanristiäiset.
Ihmiset liikkuvat kesäisin lomillaan,lamasta ja työttömyydestä huolimatta euro näyttää käyvän pyydykseen kohtalaisen runsaasti. Useimmiten kyse on puhtaasti viihteestä ja rahastamisesta. Toki joukkoon mahtuu myös ammatillisten ja tuotantoon liittyvien teemojen ympärille rakennettuja tapahtumia. Niissäkin viihteellinen osuus on melkoinen,liekö tuo edes pahasta? Kukapa tulisikaan seuraamaan jotain tosikkomaisesti esiintuotua sisäpiirin ammatti-infoa,kevennykset vetävät paikalle väkeä laidasta laitaan. Tämänpäivän urbaani eläjä saa maa-ja metsätalousnäyttelyistä ajantasaista tietoa maaseudun arjesta. Kaupunkilaiset lienevätkin näiden tapahtumien kävijöissä jo aikapäiviä olleet enmmistönä.
Kerran kesässä tulisi itsekunkin käydä jossakin yleisötapahtumassa,ihan vain yläpäänhoidon vuoksi. Aina se kotiolot voittaa jos päiväksi pariksi irrottautuu rutiineistaan. Ellei ammut ja puimurit kiinnosta niin voi mennä kesäteatteriin. Niitä on tarjolla pitkin pitäjiä,tasokin on kohtuullisen korkea,eikä esityksissä ole ammattimaista leipääntymisen makua. Liian valmiiksi tehty ja pureksittu ei ole parasta teatteria.
Mitäpä muuta voisi kerran kesässä tehdä? Sukutapaamiset ovat myös kesään kuuluvia asioita. Kokouksiksi niitä myös kutsutaan,se on kuitenkin ehdottomasti väärä sana. Sillä tapetaan kiinnostus sukua kohtaan tehokkaasti kun ruvetaan kokoustamaan ja pitkiä puheita pitämään.
Muutaman kerran olen ollut "sukuloimassa"suvun parissa. Kerta kerralta se on sujunut vapaamuotoisemmin edellistä ja myös viihtysämmin . Sitä kesäjäätelöäkin niissä on tullut nautittua,mansikkahillon kera.
Mielikuvitusta pitää uskaltaa käyttää,ei se ole suomalaiseltakaan kiellettyä. Kesästä on lupa nauttia,mutta festarimaratooni voi tehdä siitä tuskanmakuisen. Luterilainen tosikkomaisuus taitaa olla yleinen kansantauti,sitä vastaan voi nousta barrikaadeille. Kerran kesässä!