Aurinkoisella järvenrantapellolla ahertavan sadonkorjaajan iloa ei voi samentaa mikään. Kevään toivorikkaus on vahvistunut kesän mittaan ja nyt saa palkintonsa kyntäjä,kylväjä,kitkijä,kastelija ja sadonkorjaaja-siis minä. Lämpimänä syyspäivänä auringon antaessa lämpöään tuntee kiitollisuutta.  Tämä kesä on ollut hyvä kesä,kuten kaikki muutkin kesät. Joskus on ollut kesiä joina on tapahtunut ikäviä asioita,mutta sehän ei ole johdu kesästä. Niihin on suhtauduttava, ainakin yritettävä suhtautua ilman liioittelua. Aivan kuten vesisateeseen,toteaa sen mitä on ja elää sen mukaan.
Mahtavia trumpetintöräyksiä tänäkin kesänä,tuolta yläilmoista ne kuuluvat,joutsenpari siellä iltapäivälennollaan kaartelee.  Joka päivä ne tekevät lenkkinsä,kajauttelevat ilmoille soittonsa ja palaavat pesälammelle. Ilo on niitä seurata,keväällä aivan odottaa niitten tuloa,seuraa saavatko poikasia. Kesästä puuttuisi paljon jos jäisivät tulematta. Osaksi tätä maisemaa ne ovat tulleet ja tänne kuuluvat,samoin kuin uikkuäitikin poikasineen ja tukkasotka. Niin, kuikanhuuto oikeastaan kruunaa tämän kaiken,sekin on löytänyt itselleen sijan näistä maisemista.
Kaikkea tätä on ollut kesäisin ilo seurata,siinä selkää oikaistessa on ollut tilaisuus seurata luonnon panoraamaa aitiopaikalta.
Voiko olla suurempaa ilonaihetta kuin tämä? 

Elämän vesi.

Viisikymentä mm vrk,sehän on jatkuvaa lotinaa. Maa kyllästyy ei ehdi imeä pienet purot luikertavat mikä minnekin,vievät mennessään siemenet eikä kylvörivistä näy jälkeäkään.

Kuorettuneen pinnan alta nousee kuin varkain pieniä punertavia lehtiä,pareittain ne puskevat itsensä esille kuin mutkalla oleva nauha. Punajuuret sitkeät,luotettavat herkut ne tahtovat kasvaa pitkiksi ja paksuiksi tai leveiksi lautasiksi,kuin olisivat sinipunaisia nauriita. Ne ovat egyptiläisiä,ovat oppineet kasvamaan suuriksi ja meheviksi vaikkei niille täällä pohjoisessa olekaan tarjota Niilin viljavaa lietettä kasvualustaksi. Vettä ne vaativat ja palkitsevat kasvattajansa,kastelijansa ruhtinaallisesti. Maukkaita meheviä ja ravinteikkaita eivätkä vaadi paljoa,vain vettä riittävästi ja vähän kanankakkaa.

Mikäs se  sitten on tämä tasainen vihreä "tureikko" josta ei saa selvää sitten millään? Porkkanaa siinä pitäisi kasvaa,kaikenlaista ruohoa siinä on,kaikki samannäköistä kuin tiheää turkkia. Harvoinpa tämä kasvi palkitsee kylväjänsä yhtä runsaasti kuin punainenjuurikas. Oikukas on viljeltävä tämä ranskalainen,Nantes sanoo etiketti,sieltäkö lie taipaleensa alkanut? Vaatelias on ja kiukuttelee kuin gallian kukko  konsanaan. Vaan kyllä siitäkin kelpo evästä tulee kunhan sen ensin saa kasvamaan.

Herneitä,papuja,sipuleita ja tietenkin perunaa kaikkea tätä on pastalla kasvussa. Suurin toivein hyvästä mielestä hyräillen sitä aina keväisin maata kääntää haraa ja kylvää,kastelee toivossa saada oman pellon satoa korjata. Ei merkitse mitään miten paljon hikeä,kuinka selkää pakottaa eikä polvet meinaa taipua. Tunneista ei ole kirjanpitoa,kyse on aivan jostain muusta jostain minua suuremmasta. Nöyrästi sitä aina silmät ristii talven jälkeen,kiitoksen kantaa,että sain taas uuden kevään ja kesän nähdä.
Talven jälkeen tuntee taas elävänsä,kipeät nivelet ruusu sääressä ja muut vaivat ovat varsin vähäisiä vastuksia. Niitä ei edes muista,ennenkuin illalla sängyssä aamulla on kuin uudesta syntynyt. Varsinkin nyt kasvihuone vuosien haave kukoistaa,jos yöllä herää sitä on käytävä katsomassa miten tomaatit ja paprikat voivat ja aamulla ensimmäiseksi.

Ihmeellistä miten mukavaksi ja mieleiseksi työksi kitkeminen on tullut. Kasteleminenhan onkin jo suorastaan huvia kun saa pumpulla veden järvestä saaviin nostaa.
Tosin sitä vettä on tänä kesänä lorottanut taivaaltakin ihan riittämiin,tomaateille ja chileille siis ei paprikoille,vaan chileille sitä pumppuvettä on kyllä tarvinnut.
Niin paljon on minulla aihetta kiittää olla tyytyväinen,että näin hyvin minun asiani ja eloni on.