Alussa ollaan.

Ensimmäinen kerta takana. Isä Timo osoittutui välittömäksi ja helposti lähestyttäväksi kansanmieheksi. Yksityishenkilönä varmaankin mukava tarinaniskijä. Osaa tuoda sanottavansa julki juohevasti,ymmärrettävällä tavalla ja vastaa kysymyksiin eikä pyörittele sanojaan.

Meitä on kaikkiaan viisi kerholaista,kolme tosin ovat jo kirkon jäseniä,mutta eipä tuo haitanne. Ilta oli sellaista leppoisen tuntuista tutustelua,kirkkosalikin oli tuttu joten mitään vieraskoreuttakaan en tuntenut. Seuraava kerta on 8.10. Torstai-ilta klo 18,seurakuntasali on paikka. Ortodoksisen kirkon historia on aiheena,vähän ennakkotietoa täytyy kaivaa,mutta en ala apuopettajaksi (kuten kansalaisopiston historiakurssilla joskus luiskahti). Hiljentymistä ja nöyryyttä niitä minun on syytä opetella,täytyy muistaa olevansa oppimassa,opetettavana eikä kertomassa omiaan.

Enää minua ei ujostuta tahi epäilytä,olen oikean tien alkupäässä.

Opetettava

Katekumeeni (opetettava) ,mikäkö se on? Henkilö joka käy opetettavana saadakseen tietoa Ortodoksisesta kirkosta -uskosta. Useimmiten myös tullakseen kirkon jäseneksi. Näin minullakin on tarkoitus ja tahto.

Siispä menen 24.9.2009 alkavaan katekumeenikerhoon. Kokoonnumme Pyhän Nikolauksen katedraalissa klo 18 ensi Torstaina,tutustumaan kirkkoon ja toisiimme Isä Timon (Hirvonen) opastuksella.

Olenhan minä tätä pähkäillyt vuosikausia puoleen jos toiseenkin saamatta päätöstä,ja sitten vitkuttanut toteuttamista. Koko ajan on ollut kuitenkin tunne,että minun on näin tehtävä. Olen löytänyt jotain sellaista jota ei ole luterilaisessa kirkossa. Valoa,iloa,pyhyyttä sellaista pyhän läsnäoloa joka on nyt tässä,lähellä minua. En ole "valaistunut" enkä tullut sen paremmaksi ihmiseksi. Jotakin on kuitenkin tullut mitä,sitä menen etsimään,rukoillut ainakin olen enemmän kuin kymmeneen vuoteen,ainakin yrittänyt rukoilla ja uskon ja tunnen tulleeni kuulluksi,ainakin se on auttanut jaksamaan.

Hontelontuntuinen on olo,miten minut otetaan vastaan,kasvanko oikeasti uskon kautta ortodoksiksi,että tulen hyväksytyksi Pyhänkirkon jäseneksi. Maltanko minä joka olen aina "oikeassa" asettautua oppimaan? Nöyryyttä ainakin on opeteltava ihan joka päivä,mutta niin ettei luiskahda tekopyhyyden puolelle.

Paljon ihan käytännön asioitakin on joita en tiedä tai ymmärrä,siksipä tämä onkin tarpeen.

Ihan ummesta ei kuitenkaan tarvitse lähteä,palveluksissa olen käynyt,ja lueskellut niitä kolmea kirjaa jotka minulla ortodoksisuudesta on. Kirkon nettisivusto on mainio tietolähde,samoin vapaaehtoisten seurakunta-aktiivien ylläpitämä ortodoksi.net sivusto. Monta mielenkiintoista rupeamaa olen niiden parissa viettänyt.

Monituisia asioita pyörii mielessä,kunpa olisi siunausta päästä sopuun itsensä ja Jumalan kansa.

Karpaloita

Eihän niitä ihan vielä ole karpaloita, paitsi meillä karpaloryhmässä. Ihan mukava porukka oli taas paikalla. Olin sekä isäntänä,että emäntänä Mervillä oli este ja sain tuurata. Olinkin ainoa mies seitsemän naisen joukossa. Tietysti pärjäsin,kuten aina naisten kanssa,nehän on aivan ihkuja!

Uusi sydänhoitaja, Pirjo Kylmäoja oli mukana tutustumis käynnillä. Ystävällinen ja empaattinen ihminen. Samat tutut naamat ja jutut enimmäkseen,silti aina on kiva tavata ja halata. Sama kohtalokin kaikilla joka yhdistää,tekee tutuksi,huomaa olevansa eiyksin vaan yhdessä, osa yhteisöä jossa on paljon muita. Näkee ja kuulee,että hengissä ollaan ja pärjätään.

Toivottomuuden tunne on jäänyt kokonaan pois,eihän sitä ole näissä tapaamisissa ollutkaan. Pikemminkin on avautunut uusia näkymiä elämään,on oppinut arvostamaan pieniä arkisia asioita. Sellaisia jotka aiemmin tuntuivat itsestään selviltä,sairaus on opettanut paljon. Silti olisi se saanut jäädä tulematta,oppi on kovin karulla tavalla saatua. Nykyisin osaa olla kiitollinen siitä,että on saanut herätä ja pääsee omin avuin sängystä ylös,tekemään omia arkiaskareita.

Pilvipoutainen sää tuolla ulkona,aurinkokin sinnittelee pilvien takaa. Aivan samoin kuin ihmisen elämässä,Aurinko paistaa joskus kuin verhojen takaa. Paistaa kumminkin,silloinkin kun ei näy, täytyy vain luottaa sen paistavan. Poutaa seuraa sade ja sadetta seuraa pouta,molempia luomakunta tarvitsee,samoin ihminen valon ja varjon vaihtelua. Auringon ilmestyessä taivaalle elämä taas hymyilee!