Katumuksen sakramentti eli synnintunnustus,tasan viikonpäästä se on edessäni;oikeastaan ohi sillä kellonaika on 13. Pyhän Nikolauksen katedraali on paikka. Isä Timo Hirvonen on tuleva rippi-isäni.
Ehkä niin on hyvä,itsekin käännynnäisenä voi ymmärtää jäseneksi tulevan tuntoja paremmin,kuin ortodoksiksi syntynyt.
Vähän olen hämilläni,tilanne on upo uusi,etten sanoisi outo. Seitsemän sakramenttia kuuluvat osana ortodoksiseen identiteettiin,ja siihen minä tahdon päästä juurtumaan;kasvaa kiinni Pyhän Äitikirkon turvalliseen syliin. Tuntuu kuin olisin tullut kotiin,hyvin on otettu vastaan ohjattu ja hyväksytty. Palveluksissa on mieluista käydä,saada olla ottamassa vastaan se pyhä,kaunis osallisuus,olla osa maailman laajuista vuosituhanten taa ulottuvaa ortodoksista perhettä.
Opetettavien puolesta on seurakunta rukoillut monessa liturgiassa,minunkin puolestani. Itsellä on rukous vielä alkutekijöissään,menemme käymään Pääsiäisen jälkeen Valamossa,sieltä voin ostaa rukouskirjan. Ikoni on myös hankittava,lampukka ja öljyä. Tuohuksia voi aina ostaa kirkkoisännältä,varmaan öljyäkin. Seurakunta antaa uusille jäsenille mirhavoitelun yhteydessä kaularistit,näinkin meistä pidetään huolta ja toivotetaan tervetulleiksi seurakuntaan.
Paljon on minulla opittavaa,paljon muutettavaa itsessäni. Tiedän olevani itsekäs ja kärkäs arvostelemaan toisia ihmisiä,tuomitsemaankin muutoksen on siksi tapahduttava. Valmista hyvää ei varmaankaan tule koskaan,mutta tahdon muuttua,eheytyä päästä irti rikkinäisestä itsetäni,kasvaa paremmaksi ihmiseksi.
Niinpä kunhan nyt ensin kaikki menisi oikein,liitämis riitit mokailematta läpi!
