13.10.2019

Alakulo,hyvillä mielin odotin yhteistä kylpyläkäyntiä,mutta toisin kävi. Eihän toista voi pakottaa,ei edes vaatia,silti tuli paha olo. Yksi tekstiviesti voi nostaa mustan pilven poutataivaalle.
Ymmärtäneekö kukaan naisen mielenliikkeitä? Syyksi pakitukseen kelpaa mikä tahansa,jota olen tai en ole tehnyt. Väsymyksen kyllä ymmärtää ja hyväksyy,sen syyt vain ovat usein käsittämättömät.  
Ruoanlaitto on yksi,ei jaksa eikä kelpaa jos minä kokkaisin.  Kun ei vaan voi/tahdo laittaa seuraavan päivän ruokaa,niin ei mennä huomenna kylpylään ruokatressin takia. Ei auta vaikka kylpyläpäivänä käytäisi lounastamassa paluumatkalla,ja minä hoitaisin keittiön seuraavana päivänä. 
Olenko minä vain joku liikalainen hänen elämässään,jota säälistä ja tottumuksesta siedetään? Käymään ei  voi mennä ilman ajanvarausta,kuin menisi hammaslääkäriin. Aina ei ole näin ollut,miten tähän nykytilaan on jouduttu? 
Jotenkin on joskus semmoinen "virallinen" ilmapiiri,toki hyviä hetkiä ja mukavaa yhdessäoloa on,mutta  tiiviiimpää tämä seurustelu oli ja saisi olla vieläkin. 
Toisaalta,olimme paljonkin etäämmällä toisistamme vuosi sitten. Elomme on ollut jo jonkin aikaa rennompaa ja läheisempää,ikäänkuin suunta kohti "vanhoja hyviä aikoja"! 

Hohhoijaa.

Sääilmiötten vaihtelu lienee toki normaalia luonnon kiertokulkua.  Siis sellaista mistä ei kannata huolestua,"ilimoja piisoo" ja niihin on mukauduttava. Mittari näyttää 10 astetta ulkona,Heinäkuun lämpötilaksi se on viileän puoleista, Ei katoa napajäätiköt näillä lämpimillä,sitkeästi luonto pitää tavoistaan kiinni,pieniä vihreitä ituja tunkee mullasta ylös ja mikä parasta,rikkakasveja ei juurikaan ole. Harvennus oli paljon helpompaa ne porkkanat oli vielä ihan olemattoman pieniä,ettei niitä rikkaruohojen seasta olisi erottanutkaann. Puolenkymmentä aurinkoista päivää on ollut,kivahan se oli päristellä ruohonleikkurilla.Siimaakin soittelin joten nurkat näyttävät siistimmiltä. Pilvinen viileä sää tähän aikaan vuotta,se saa minut alakuloiseksi,ei ole kiinnostusta oikein mihinkään. Kasvimaa on pienempi kuin aikoihin,ei ole työleiri tunnelmaa. Neljä kertaa olen vain käynyt Iivolassa  tänä kesänä,ei yhtään yöpymistä vielä! Kivoja päiviä ne ovat olleet ja puuhastelua tietysti oisi vaikka kuin,pakollisista ei voi tinkiä,urakoita en kuitenkaan ota. 

Kesäteattereita ja praasniekkaa ei sovi silti unohtaa,olkoon taivas pilvessä tahi ei,kahteen näytökseen on liput ja praasniekka on käyty. Torielämää,sitä on ollut enempi kuin aikoihin jja mukavahan se on patsastella ja seurata inehmojen aherrusta.

Jonkinasteinen ylilyönti oli siltä torikauppiaalta joka valitti haitarin soittajan vievän häneltä asiakkaat. Torivalvojan piti siihen puuttua ja nyt sirmakka soi taas.

                                                             

Aurinkoisella järvenrantapellolla ahertavan sadonkorjaajan iloa ei voi samentaa mikään. Kevään toivorikkaus on vahvistunut kesän mittaan ja nyt saa palkintonsa kyntäjä,kylväjä,kitkijä,kastelija ja sadonkorjaaja-siis minä. Lämpimänä syyspäivänä auringon antaessa lämpöään tuntee kiitollisuutta.  Tämä kesä on ollut hyvä kesä,kuten kaikki muutkin kesät. Joskus on ollut kesiä joina on tapahtunut ikäviä asioita,mutta sehän ei ole johdu kesästä. Niihin on suhtauduttava, ainakin yritettävä suhtautua ilman liioittelua. Aivan kuten vesisateeseen,toteaa sen mitä on ja elää sen mukaan.
Mahtavia trumpetintöräyksiä tänäkin kesänä,tuolta yläilmoista ne kuuluvat,joutsenpari siellä iltapäivälennollaan kaartelee.  Joka päivä ne tekevät lenkkinsä,kajauttelevat ilmoille soittonsa ja palaavat pesälammelle. Ilo on niitä seurata,keväällä aivan odottaa niitten tuloa,seuraa saavatko poikasia. Kesästä puuttuisi paljon jos jäisivät tulematta. Osaksi tätä maisemaa ne ovat tulleet ja tänne kuuluvat,samoin kuin uikkuäitikin poikasineen ja tukkasotka. Niin, kuikanhuuto oikeastaan kruunaa tämän kaiken,sekin on löytänyt itselleen sijan näistä maisemista.
Kaikkea tätä on ollut kesäisin ilo seurata,siinä selkää oikaistessa on ollut tilaisuus seurata luonnon panoraamaa aitiopaikalta.
Voiko olla suurempaa ilonaihetta kuin tämä? 

Elämän vesi.

Viisikymentä mm vrk,sehän on jatkuvaa lotinaa. Maa kyllästyy ei ehdi imeä pienet purot luikertavat mikä minnekin,vievät mennessään siemenet eikä kylvörivistä näy jälkeäkään.

Kuorettuneen pinnan alta nousee kuin varkain pieniä punertavia lehtiä,pareittain ne puskevat itsensä esille kuin mutkalla oleva nauha. Punajuuret sitkeät,luotettavat herkut ne tahtovat kasvaa pitkiksi ja paksuiksi tai leveiksi lautasiksi,kuin olisivat sinipunaisia nauriita. Ne ovat egyptiläisiä,ovat oppineet kasvamaan suuriksi ja meheviksi vaikkei niille täällä pohjoisessa olekaan tarjota Niilin viljavaa lietettä kasvualustaksi. Vettä ne vaativat ja palkitsevat kasvattajansa,kastelijansa ruhtinaallisesti. Maukkaita meheviä ja ravinteikkaita eivätkä vaadi paljoa,vain vettä riittävästi ja vähän kanankakkaa.

Mikäs se  sitten on tämä tasainen vihreä "tureikko" josta ei saa selvää sitten millään? Porkkanaa siinä pitäisi kasvaa,kaikenlaista ruohoa siinä on,kaikki samannäköistä kuin tiheää turkkia. Harvoinpa tämä kasvi palkitsee kylväjänsä yhtä runsaasti kuin punainenjuurikas. Oikukas on viljeltävä tämä ranskalainen,Nantes sanoo etiketti,sieltäkö lie taipaleensa alkanut? Vaatelias on ja kiukuttelee kuin gallian kukko  konsanaan. Vaan kyllä siitäkin kelpo evästä tulee kunhan sen ensin saa kasvamaan.

Herneitä,papuja,sipuleita ja tietenkin perunaa kaikkea tätä on pastalla kasvussa. Suurin toivein hyvästä mielestä hyräillen sitä aina keväisin maata kääntää haraa ja kylvää,kastelee toivossa saada oman pellon satoa korjata. Ei merkitse mitään miten paljon hikeä,kuinka selkää pakottaa eikä polvet meinaa taipua. Tunneista ei ole kirjanpitoa,kyse on aivan jostain muusta jostain minua suuremmasta. Nöyrästi sitä aina silmät ristii talven jälkeen,kiitoksen kantaa,että sain taas uuden kevään ja kesän nähdä.
Talven jälkeen tuntee taas elävänsä,kipeät nivelet ruusu sääressä ja muut vaivat ovat varsin vähäisiä vastuksia. Niitä ei edes muista,ennenkuin illalla sängyssä aamulla on kuin uudesta syntynyt. Varsinkin nyt kasvihuone vuosien haave kukoistaa,jos yöllä herää sitä on käytävä katsomassa miten tomaatit ja paprikat voivat ja aamulla ensimmäiseksi.

Ihmeellistä miten mukavaksi ja mieleiseksi työksi kitkeminen on tullut. Kasteleminenhan onkin jo suorastaan huvia kun saa pumpulla veden järvestä saaviin nostaa.
Tosin sitä vettä on tänä kesänä lorottanut taivaaltakin ihan riittämiin,tomaateille ja chileille siis ei paprikoille,vaan chileille sitä pumppuvettä on kyllä tarvinnut.
Niin paljon on minulla aihetta kiittää olla tyytyväinen,että näin hyvin minun asiani ja eloni on.

Minä ite

Onkohan olemassa mitään muuta asiaa joka on yhtä helposti toteutettavissa,kuin oikeassa oleminen?  
Se on kuin kutsumus,pyhä velvollisuus kertoa tietämättömille totuus. Varsinkin silloin kun sattuu sen itse tietämään. 
Mennä kuuntelemaan kiinnostavaa luentoa,ja olla vaiti,olla oikomatta luennoitsijan kömmähdyksiä;herra kaikkitietävälle se on usein ylivoimaista. Sietämätöntä itsestäkin ja,että hävettää. Tehty mikä tehty,joskus sentään mahdotonkin onnistuu. 
Kaveriporukassa oikeassaoleminen ei ole niin vaarallista,ellei satu saamaan nenilleen joukossa voi olla toinenkin oikeassa olija.

Tämä taipumus riepoo minua,paljon olen sitä saanut karsittua,paljon on vielä töitä tehtävä. Tuskin siitä kokonaan pääsen irti,varmaan se on minussa sisällä. Isäni sanoi,että itseänsä voi muuttaa ja luonnettaan voi oppia hallitsemaan. Lienee tiennyt asian omasta kokemuksestaan,siinä myöskin harvinaisen hyvin onnistuen. Nuorempana pidin sitä heikkoutena,ettei hän koskaan ryhtynyt kiistojen osapuoleksi,ei antanut  sanaa sanasta vaan väisti ja vaikenemalla vältti riidan.  Pidin sitä nynnyilynä.  Nyt haparoin oppiakseni saman taidon,kasvaakseni isäni mittoihin. Pääsenköhän edes alkuun,täytyisi elää satavuotiaaksi. 

Sitkun

                   
                                  Sitkun


Harmaata pilvistä on ulkona,niin on koko talvi ja myös edeltänyt kesä ollut. Sopii hyvin mielentilaan joka on hallinnut elämääni. Hallinnut jo pitkään,alakulo on kyllä usein ennenkin ollut seuralaiseni. Ei tämä ole uutta,aina on löytynyt huolenaiheita. Mitä se on auttanut? On antanut hyvä tekosyyn vetäytyä ja passivoitua,lenkkeilykin on ollut satunnaista. 

Sitten kun, on inhoittavin ajatus mitä on olemassa. Sitten kun,kun kaikki alkaa olla ohi. Silloin kun huomaa,ettei enää ehken ehdi,tai ei jaksa,tai on peruuttamattomasti myöhäistä. Silloin herää ja näkee oman itsensä kuvan,sen joka on totta,kuinka erilainen se onkaan verrattuna kulisseihinsa. 
Hävettää ja masentaa. Pakko on tunnustaa itselleen väärät valintansa,itsekkyytensä ja omahyväinen pöllöytensä.
Voisinko vielä muuttua? Siis tahdonko sitä aidosti,olenko valmis tekemään töitä muuttaakseni itseäni? Mennyt on mitä on sitä ei voi muuttaa,eikä kannata selitellä olosuhteilla. Selittelyt ovat vain itsensä puhtaaksi pesemistä,oman syyllisyyden vierittämistä olosuhteitten syyksi,ellei peräti jonkun toisen ihmisen viaksi. 
Itsensä,oman asenteensa muuttaminen,edes muutostarpeen hyväksyminen,olisipa  yhtä helppoa kuin toisen neuvominen hänen muutoshalussaan.
Sisäänrakennettu vastarinta löytää aina verukkeita,hyviä ideoita estää tekemästä mitään,mitään jonka voi tehdä nyt heti. Ei nyt vaan sitten,myöhemmin tällä tavoin minun elämäni on kulunut. 
Kaikenlaisia kuvitelmia risteilee mielessä. Niitä voi kehitellä,haaveksia ikäänkuin maistella millaista olisi jos? Mielikuvitusta ei ole koskaan puuttunut,ja jotkut viritelmät ovat olleet jopa toteuttamiskelpoisia,aloittamista vaille valmiita. 

Kokonaan oma lukunsa on se mitä tämä sisäiseen maailmaan vetäytyminen on haitannut elämäntosiaikaisuutta,arkitodellisuutta ja mitä se on riistänyt ihmissuhteilta.  Läheisimmätkin ovat jääneet turhan vähälle huomiolle,kuoleman kulkiessa vieritse havahtuu näkemään,mutta ei ehdi tekemään, elämättä jäänyt elämä ei tule takaisin;ei itselle eikä poismenneelle. Entä kun se tapahtuu useamman kerran ja aina huomaat olevasi samassa tilanteessa? 
Eihän näin pitänyt käydä,minunko syyni, olisi pitänyt silloin ja tällöin tehdä niin ja näin. Et pääse eteen eikä takaisin voi kääntyä. 
Oikeassa oleminen ei aina riitä,silloinkaan kun olet aidosti oikeassa. Mitään ei voi menneisyydelle hyvittää,olisi pystyttävä kasvamaan ihmisenä ihmisen mittoihin. Pelottaa ajatella mitä se vaatii,se todella ottaa miehestä mittaa. 

Kekkosen aikaan.

Kesä kuin ennen Kekkosen aikaan,näin tavataan sanoa lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä. Näin suurten ikäluokkien jäsenet tuon ajan muistavat,lapsuuden kesäthän ovat muistojen kultaamia. Nuorempi polvi ei Kekkosta muista,ne pullamössöt, kuulleet vain ovat. Tuntuu silti mainittu lausuma sopivan heidänkin suuhunsa.
Mikä osuus "urkilla"itsellään lie kesäisiin sääilmiöihin,siitä ei ole vielä kukaan tutkimusta tehnyt. Muutoin on Lepikontorpan suurella pojalla ratsastettu ees sun taas,kuin puuhevosella. Hyvähän se on koerahi kuoltuvaan;sanoi vanhakansa muinoin.
Tämä kesä on ollut ilmastonmuutosta tukeva. Enpä tuota moiti,kasvimaa antaa jo satoa. Harvoin näin aikaseen saa tuoretta pöytään omasta palstasta. Varmaan on Kekkosen ansiota tämäkin,sehän se liennytti yöpakkaset siloin 50-luvulla. Juontunee tuo napajäitten sulaminenkin alkunsa Tamminiemestä?
Suomenkorkeudella lämpenemisestä lienee enempi hyötyä kuin haittaa,lämmin vuodenaika jatkuu syksystä pitempään ja alkaa keväällä aiemmin. Kasvukausi pitenee ja Ruis kasvaa aina vaan paremmin. Enemmän leipää nälkäisille joita maailmalla piisaa,samalla kohenee viljelijöitten tulotaso. Plussaahan tämä on kansantaloudelle sammakkoperspektiiviivistä nähtynä.
Ei pitäisi itkuvirsiä viritellä,vaikka jossakin tulee kivuutta ja alavat rantamaat jäävät veden alle.
Itse ovat asuinpaikkansa valinneet,eivätkä ole pohjolan hallaöistä huolta kantaneet,miksikä meidän pitäisi ottaa harteillemme näihin saakka vilja-aitassa asuneitten huolia. Vakaasti olen sitä mieltä,että meillä on lupa iloita ja nauttia lämmöstä ja maan sadosta,käyttä se hyväksemme,mikäli luonnonolot todellisuudessa muuttuvat meille edullisempaan suuntaan.